Olette lenkillä, ja katselet tarkkaavaisena ympäristöä, nähdäksesi mahdolliset häiriöt ajoissa. Yhtäkkiä koirasi hidastaa ja sitten pysähtyy. Se ei hauku, ei hypi, ei vedä, ei tee mitään. Se vain seisoo jäykkänä, katse lukittuneena kohteeseen. Yrität antaa herkun ja kutsut sitä, mutta koira on omassa kuplassaan, vieressä mutta muualla. Mietit, pitäisikö odottaa, houkutella vai vain vetää koira mukana.
Tämä on se hetki, jolloin tiedät jo, että peli on menetetty. Joko koirasi odottaa siihen asti, kun toinen on kohdalla, ennen kuin rähinä alkaa, tai sitten rähinä alkaa aivan tuota pikaa. Noin kerran kymmenestä ei tapahdu mitään. Tilanne kuumottaa, hävettää ja epätoivo painaa hartiat lysyyn. Et kehtaa katsoa vastaantulijaa silmiin, ettet näkisi hänen paheksuntaansa tilanteesta ja kyvyttömyydestäsi saada koiraasi tottelemaan.
Tiedän tunteen.
Juuri tällaista oli Paavo-koirani kanssa. Ja sen takia aloin opiskella ja etsiä tietoa siitä, mitä koirani pään sisällä tapahtuu ja miten voisin helpottaa hänen oloaan ja sitä myötä omaa häpeääni. Ja kun tieto lisääntyi, helpottui myös häpeä.
Yläfemma, on blogisarja, jossa tarkastelen yhtä arjen haastetta tai ilmiötä koiran kanssa viiden näkökulman kautta: tunne, tarve, biologia, oppiminen sekä historia ja nykypäivä
Yksittäinen käytös ei koskaan synny tyhjästä, ja kun sitä katsoo monesta suunnasta, alkaa nähdä, mitä sen takana oikeasti tapahtuu.
Tunne: vieressä mutta muualla
Jähmettyminen on tarkkaavaista liikkumattomuutta. Koira pysähtyy, jotta se voi havainnoida tilannetta mahdollisimman tarkasti ja välttää joutumasta konfliktin kohteeksi. Taustalla toimii pelkojärjestelmä, jota aivotutkija Jaak Panksepp kutsui nimellä FEAR. Lievempi aktivaatio pysäyttää eläimen, voimakkaampi saa sen pakenemaan tai, jos pakotietä ei ole, puolustautumaan.
Jähmettyminen ei siis ole koiran tahdonalainen valinta. Se on tunne, joka on ottanut kehon haltuunsa. Biologiaa, ei itsepäisyyttä.
Kaikki pysähtyminen ei kuitenkaan ole jähmettymistä. Koira voi myös pysähtyä katsomaan ja kuittaamaan, se huomaa jotain, tarkistaa tilanteen ja jatkaa matkaa. Ero näkyy siinä, pystyykö koira irrottamaan katseensa. Katsova ja kuittaava koira kääntyy takaisin, ottaa kontaktia ja liikkuu. Jähmettynyt koira on jäykkä, sen katse on lukittunut, eikä ruoka useinkaan kelpaa.
Paimenkoirilla raja voi olla erityisen häilyvä. Vahva silmien käyttö on paimenkoiran ominaisuus, ja pelkäävä paimen saattaa jäädä vielä herkemmin kiinni kohteeseen ja jähmettyä. Liikkumaton tuijotus on sille valmiiksi tuttu tapa toimia, ja kun mukaan tulee epävarmuus, katse voi lukittua niin, ettei koira pääse siitä enää itse irti.
Jähmettymiseen kannattaa reagoida hyvissä ajoin, ennen kuin koira on omassa kuplassaan. Kun tilanne etenee liian pitkälle, koira ei pysty enää käsittelemään vihjettäsi, harjoitusta tai ruokaa. Tunnepohjainen oppiminen jatkuu silti koko ajan, ja siihen palataan oppimisen kohdalla.
Tarve: tilaa ennen taitoja
Siinä hetkessä koira ei tarvitse harjoitusta vaan etäisyyttä. Hidastuminen on usein ensimmäinen helpommin havaittava merkki, ja se on hyvä hetki lisätä tilaa jo ennen kuin koira pysähtyy kokonaan.
Etäisyyden ottaminen helpottuu, kun koiralla on tukitaitoja, jotka on opeteltu rauhallisissa oloissa. Yksi on vahva vihje, joka pyytää mukaan, esimerkiksi ”mennään” eli tule mukaan, lähdetään yhdessä. Toinen on hihnapaine, joka on opetettu koiralle kääntäväksi ja mukavaksi vihjeeksi. Silloin hihnan kiristyminen ei nosta kierroksia, vaan siitä tulee koiralle merkki ottaa kontaktia.
Kaikkia tilanteita ei voi ennakoida. Yllättävässä tilanteessa tärkeintä on selvitä siitä mahdollisimman nopeasti pois ja keskittyä sen jälkeen palautumiseen. Jos herkut eivät vielä kelpaa, apuna on liike, koska liike palauttaa hermostoa. Kun koira alkaa tasaantua, voi liikkumista jatkaa lentävän herkun perässä, ja lopuksi namien etsintä maasta rauhoittaa ja tasaa tunnetta.
Palautuminen on muutenkin yksi hyvinvoinnin kulmakivistä, niin koiralla kuin ihmiselläkin.
Biologia: kaasu ja jarru yhtä aikaa
Jähmettynyt koira voi näyttää ulkoapäin rauhalliselta. Sisällä tilanne on aivan toinen.
Autonomisessa hermostossa on kaksi haaraa. Sympaattinen hermosto on kaasu, joka valmistaa kehon toimintaan, jolloin lihakset jännittyvät, pupillit laajenevat ja syke kiihtyy. Parasympaattinen hermosto on jarru, joka rauhoittaa ja hidastaa, ja sen tärkein reitti sydämeen kulkee vagushermon kautta. Usein näiden ajatellaan toimivan kuin keinulauta, jossa toisen noustessa toinen laskee. Jähmettymisessä molemmat ovat kuitenkin päällä yhtä aikaa (Kozlowska ym. 2015).
Kaasu pitää lihakset jäykkinä ja aistit äärimmillään. Jarru pysäyttää liikkeen ja hidastaa sydäntä. Tätä sykkeen hidastumista kutsutaan pelkobradykardiaksi, ja se on liikkumattomuuden ohella yksi jähmettymisen keskeisistä tunnusmerkeistä (Roelofs 2017). Eläin ei siis ole pysähtynyt, vaan se kerää tietoa ja on valmiina.
Vertauksena voi ajatella autoa, joka seisoo paikallaan jarru pohjassa, mutta kaasu on painettuna ja moottori ulvoo. Ulkoa katsottuna mitään ei tapahdu. Sisällä kaikki on valmiina lähtöön.
Tämä selittää myös syöksyn. Kun toinen koira tulee riittävän lähelle, jarru vapautuu, ja koska kaasu on jo pohjassa, liike on räjähtävä. Syöksy ei ole yllätys, vaan saman reaktion seuraava vaihe. Siksi jähmettynyt koira on kaukana rauhallisesta, ja kyse on yhdestä hermoston kuormittavimmista tiloista.
Hermoston toimintaa jähmettymisessä on tutkittu pääosin jyrsijöillä ja ihmisillä, mutta koiran hermosto toimii samojen nisäkkäille yhteisten perusperiaatteiden mukaan.
Oppiminen: mikä ennustaa mitä
Jähmettynyt koira ei ole oppimatta. Se oppii koko ajan, mutta ei sitä, mitä yrität opettaa. Jokainen liian lähelle päässyt kohtaaminen opettaa sille, että tilanne on pelottava.
Klassisessa ehdollistumisessa ratkaisee se, mikä ennustaa mitä. Ehdollistuminen perustuu ennustettavuuteen, ja ennustettavuus lisää turvallisuudentunnetta. Kun toisen koiran ilmestyminen alkaa ennustaa jotain hyvää, tunne toista koiraa kohtaan alkaa muuttua. Järjestys on ratkaiseva. Ensin kohde on huomattava, ja vasta sen jälkeen tuleva palkkio alkaa muuttaa tunnetilaa kohdetta kohtaan.
Et voi vahvistaa pelkoa antamalla koiralle jotain hyvää, mutta voit vahvistaa sitä antamalla sille liian monta pelottavaa kokemusta. Arjessa se voi näyttää esimerkiksi tältä.
Näet toisen koiran tulevan vastaan ja kaivat herkun valmiiksi käteen. Hyvä ajatus, mutta jos herkku ilmestyy aina juuri ennen toista koiraa, koirasi alkaa oppia, että herkku tarkoittaa, että jotain pelottavaa on tulossa. Pian se jännittää jo silloin, kun käsi menee taskuun. Tämä on taustalla silloin, kun huomaat lenkillä, että jokin sana tai käden liike taskuun saa koiran skannaamaan ympäristöä: missä se toinen koira on?
Koirasi jähmettyy kapealla polulla, ja houkuttelet sen namilla eteenpäin vastaantulijan ohi. Koira seuraa, koska nami on houkutteleva, mutta se joutuu lähemmäs kuin se itse olisi mennyt. Herkku voi alkaa tarkoittaa pelottavaan tilanteeseen joutumista, ja seuraavalla kerralla jähmettyminen voi alkaa jo kauempaa. Myös herkkujen kelpaavuus voi muuttua, vaikka kyse olisi juuri niistä extrahyvistä herkuista.
Toisen koiran ilmestyessä kiristät hihnaa varmuuden vuoksi. Se on täysin ymmärrettävä reaktio. Koirallesi se voi kuitenkin olla merkki siitä, että nyt on syytä huoleen, ja hihnan kiristymisestä tulee osa pelottavaa tilannetta. Tämän voi huomata siitä, ettei koira vielä reagoi, vaikka se itse kiristäisi hihnaa, mutta heti kun sinä kiristät ja vedät hihnasta, koira räjähtää. Tähän auttaa hihnapaineen opettaminen kääntäväksi ja mukavaksi vihjeeksi.
Koirasi haukkuu ohituksessa, ja toinen koira jatkaa matkaansa. Koirasi näkökulmasta haukkuminen toimi, koska uhka poistui. Se ei koskaan saanut kokea, että toinen koira olisi mennyt ohi ilman haukkumistakin. Pelko pysyy, ja keino vahvistuu. Siksi harjoittelu kannattaa tehdä siellä, missä koira ei koe oloaan uhatuksi eikä sen tarvitse yrittää karkottaa uhkaa pois.
Jos jähmettynyt koira vielä syö, herkun avulla kannattaa ottaa heti etäisyyttä kohteeseen. Palkan suunnalla on suuri merkitys, ja se kannattaa muistaa, opetti koiralle mitä tahansa käytöstä. Palkan suunnalla voi kasvattaa etäisyyttä aivan huomaamatta. Sillä voi helpottaa tilannetta ja opettaa koiraa ennakoimaan, koska se alkaa hakeutumaan siihen suuntaan, mistä palkka näissä tilanteissa tulee.
Etäisyys on oppimisen ja oikean tunnetilan kannalta tärkein asia, kun pelkoa halutaan muuttaa. Syvään päätyyn heittäminen liian aikaisin ei vie asiaa eteenpäin. Tukitaidot ohittamiseen ja ylipäänsä hihnakäytökseen pelastavat monta tilannetta, ja ne opettavat koiralle ennustettavuutta ja sen myötä turvallisuudentunnetta, joka on avainasemassa silloin, kun elämässä kohdataan jännittäviä asioita.
Historia ja nykypäivä: vanha ajatus, joka elää yhä
Edelleen kuulee neuvoa, ettei koiran pidä antaa tuijottaa. Koiran huomio yritetään saada ohjaajaan keinolla millä hyvänsä. Hokemalla nimeä, tyrkyttämällä herkkuja, nykimällä hihnasta ja kääntämällä koiraa poispäin. Siinä käynnistyy melkoinen sirkus, jossa vire nousee koiralla ja ohjaajalla, ja usein vastaantulijallakin. Pelkästä tunnelmasta. Ja samalla koira ei koskaan ehdi kuitata itselleen, mikä edes on se häiriö, josta tämä sirkus alkoi. Ja häiriö vain lähenee.
Kuitenkin jo vuonna 2007 Leslie McDevitt toi teoksessaan Control Unleashed esiin Look At That ‑harjoituksen, jossa koiran annetaan katsoa ja se oppii samalla irrottamaan katseensa. Tietoa eläimistä on jo valtavasti ja se lisääntyy jatkuvasti. Neuvot eivät vain aina pysy perässä.
Katsomisen salliminen ei kuitenkaan tarkoita, että katsotaan mistä tahansa. Etäisyyden pitää olla niin riittävä, että oma koira pysyy tilassa, jossa se pystyy vielä ajattelemaan, eikä toinen koira koe katsetta uhkana. Suora, pitkä tuijotus on koirien kielessä painava viesti, ja katseen kääntäminen pois on kohteliaisuutta. Kun etäisyys on oikea, molemmat koirat saavat olla rauhassa, ja oma koira voi todeta, ettei vaaraa ole.
Toinen sitkeä neuvo kuuluu: älä palkitse, palkitset pelkoa. Pelko on kuitenkin tunne, ei koiran valitsema käytös, eikä sitä voi vahvistaa palkitsemalla. Kun herkku seuraa toisen koiran ilmestymistä, palkka ei kasvata pelkoa vaan muuttaa sitä, mitä toinen koira koiralle merkitsee. Jos koira jäykistyy ja ottaa silti mielellään namin, se ei välttämättä ole vielä kovin peloissaan. Ja jos jäykistynyt koira ei ota namia, se ei välttämättä kerro huonosta palkasta, vaan siitä, että se on liian lähellä.
Molemmat neuvot syntyvät samasta ajatuksesta, että koiran käytöstä pitää hallita. Ja molemmat kumoutuvat samalla tiedolla, tunnetilaa voi muuttaa, kun etäisyys on oikea.
Kun suunta on oikea
Muutos ei näy yhdessä eikä kahdessakaan lenkissä, mutta edistymisellä on merkkinsä. Omaehtoinen kontakti lisääntyy, vaikka ympärillä on häiriöitä. Palautuminen nopeutuu. Reaktiot eivät ala enää yhtä nopeasti kuin ennen. Ja koira on rennompi myös kotona.
Tosiasia on, että kaikki tämä vaatii useita toistoja, yleistämistä eri paikoissa, kärsivällisyyttä ja luottamista prosessiin. Edetään askel kerrallaan, ja kun edistymistä tapahtuu, ei silti lähdetä viemään koiraa liian nopeasti liian vaikeisiin tilanteisiin. Se vaatii järjestelmällisyyttä, suunniteltuja treenejä ja kykyä olla kiirehtimättä.
Mikään ei muutu, jos mikään ei muutu.
Mutta tekojen ei tarvitse olla suuria, kunhan suunta on oikea ja tekeminen säännöllistä.
Koira tulee aina tarkkailemaan ympäristöään, ja niin sen pitääkin saada tehdä. Meidän tehtävämme on esitellä riittävästi uusia asioita ja opettaa, etteivät havaitut asiat ole pelottavia, ja että pelottavistakin tilanteista selviää tukitaitojen avulla ja niistä palautuu. Emme voi pitää koiria pumpulissa, eikä se ole tarkoituskaan, mutta voimme tehdä paljon asioita, jotka tekevät yhteisestä elämästä helppoa ja turvallista.
Jos haluat apua oman koirasi kanssa, ota yhteyttä.
Lähteet
Kozlowska ym. 2015: https://pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC4495877/
Roelofs 2017: https://pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC5332864/
Panksepp, J. & Biven, L. (2012). The Archaeology of Mind: Neuroevolutionary Origins of Human Emotions. New York: W. W. Norton.
McDevitt, L. (2007). Control Unleashed: Creating a Focused and Confident Dog. Clean Run Productions.