Metsästyskäytösketju ja miten se näkyy arjessa.
Koira eläimenä osa 2/4
Tämä on sarjan toinen osa. Ensimmäinen osa: Tiedätkö kenen kanssa elät?
Miksi ja miten erilaiset asiat ja tapahtumat vaikuttavat eläinten käyttäytymiseen? Se on se kysymys, joka ajaa minua eteenpäin kouluttajana ja oppijana. Ja usein vastaus löytyy paljon syvemmältä kuin arjessa tulee ajatelleeksi.
Koirilla on lajityypillisiä käytöstarpeita, ja ne heijastuvat suoraan metsästyskäytösketjuun. Ketju on koiran biologinen rakenne. Käytöstarpeet ovat se sisäinen paine, joka ajaa koiran toteuttamaan sen osia, halusimme me sitä tai emme.
Metsästyskäytösketjun ajatus juontaa etologiaan, eläinkäyttäytymisen tieteeseen, jonka pioneereita olivat Konrad Lorenz ja Nikolaas Tinbergen. Raymond Coppinger sovelsi ja kehitti sitä kirjassaan Dogs nimenomaan koiran domestikaation ja rotujalostuksen näkökulmasta. Hänen mukaansa kaikilla koirilla on sama perusteinen saalistusketju:
| etsiminen · tuijotus · hiipiminen · jahtaaminen · tarttuminen · tappopurenta |
Kuulostaa dramaattiselta, mutta se on se biologinen todellisuus, jonka päälle jokainen koira on rakentunut. Jalostuksella on myös säädetty mikä vaihe vahvistuu ja mikä heikkenee, jotta koira sopisi paremmin ihmisen rinnalle tiettyyn tehtävään.
Bordercollie tuijottaa ja vaanii lampaita auttaakseen hallitsemaan lammaslaumoja. Se lukitsee katseensa kohteeseen ja liukuu hiljaa lähemmäs, matalana, hallittuna. Noutaja tarttuu esineisiin pehmeästi, ilman tapporavistuksia, jotta metsästäjän saalis tulisi ehjänä metsästä. Tähän on ainakin pyritty. Jokainen rotu toteuttaa omaa versiotaan tästä ketjusta, joka päivä, joka tilanteessa.
Meillä tämä kelpietalouden arjessa näkyy konkreettisesti paimentamisessa. Vahvan paimennusvietin omaavat koirat paimentaisivat mielellään toisiaan, varsinkin nuoret vanhempia, ja unohtaisivat ihmisen olemassaolon, jos ei yksilöllisesti tekisi niiden kanssa asioita. Se ei ole kiusantekoa, se ei ole dominanssia eikä huonoa käytöstä. Se on ketju, joka on kirjoitettu niiden geeneihin, ja paimentaminen itsessään on koiralle sisäisesti niin palkitsevaa, että se hakee sitä aktiivisesti. Tämä on hyvä ottaa huomioon, kun suunnittelee arjen rakennetta vahvan paimennusvietin omaavien koirien kanssa, jotta kontakti ihmiseen pysyy vahvana. Ja miksi esimerkiksi autojen jahtaus on myös iso haaste paimenkoirien kanssa.
Koira ei metsästä vain syödäkseen. Se metsästää koska metsästys tuntuu hyvältä, siinä on sisäinen motivaattori. Motorinen kaava on itsessään palkinto.
Ja tässä on myös kohta, jossa jalostuskin voi mennä vikaan ja ominaisuudet vahvistua liikaa tai käynnistyminen herkistyä. Paimenkoira jää tuijottamaan valoja, varjoja tai kohteita, eikä pääsekään irti. Seisoja pysähtyy, eikä liiku. Se ei ole tottelemattomuutta eikä typeryyttä. Se on neurologinen tila, jossa signaali ei yksinkertaisesti kulje ketjussa eteenpäin.
Sama rakenne, joka voi ylikuormittua, on myös se, joka määrittää mihin koira on oikeasti sopinut. Minkä tahansa koiran voi opettaa tekemään lähes mitä vain palkkioilla vahvistaen, koska kaikilla on samat oppimisen lainalaisuudet. Koira oppii yhdistämällä asioita toisiinsa ja toistamalla käyttäytymistä, josta seuraa jotain hyvää. Se on yksinkertaistettuna klassinen ja operantti ehdollistaminen. Samat mekanismit toimivat rodusta ja lajista riippumatta.
Pelolla oppinut koira on oppinut selviytymään, ei niinkään oppinut uutta. Kun koira pelkää, sympaattinen hermosto aktivoituu ja keho siirtyy selviytymistilaan. Siinä tilassa oppiminen ei ole mahdollista. Yksi tapa jäsentää tätä on Deb Danan polyvagaaliteoriaan pohjautuva ajattelu: vasta turvallisessa hermoston tilassa aito yhteys ja oppiminen voivat tapahtua. Tämä on yksi syy miksi pelolla kouluttaminen ei kannata ja miksi oikean tunnetilan löytäminen on aina ensimmäisenä.
Se, onko koira opitussa asiassa oikeasti hyvä, riippuu siitä mihin se on geneettisesti sopinut. Kultaisen noutajan voi opettaa siirtämään lampaita, mutta se tuskin voittaa paimennuskilpailua.
On hyvä ymmärtää, ettei käyttäytymisessä ole kyse tottelemattomuudesta. Siinä on kyse paljon syvemmästä. Biologiasta, rakenteesta ja siitä sisäisestä paineesta, joka ohjaa koiraa kaiken aikaa. Kun tämän ymmärtää, katsoo koiraansa eri silmin.
Mielenkiintoisinta tässä kaikessa on se, miten tätä tietoa voi hyödyntää arjessa. Kun ymmärtää oman koiransa käytösketjun ja sen mille vaiheelle se on geneettisesti herkistynyt, voi alkaa miettiä miten sitä voisi hyödyntää kouluttamisessa ja palkkaamisessa. Ja ennen kaikkea, miten koiran hyvinvointia voi lisätä antamalla sille mahdollisuuksia toteuttaa lajityypillisiä tarpeitaan turvallisesti.
Tämä on se paikka, jossa arki saa olla keskeneräistä. Riittää että pysähdytään avoimin mielin, uteliaana aiheen pariin. Ensi keskiviikkona jatketaan hermoston kanssa ja sillä, miten sen toiminta näkyy arjessa.
Lähteet:
Raymond Coppinger & Lorna Coppinger: Dogs: A New Understanding of Canine Origin, Behavior and Evolution (2001)
Deb Dana: Anchored (2021).
Kun tunteilla on merkitystä.
🩵 Jenny