Keskeltä viikkoa on usein se hetki, kun arki tuntuu eniten arjelta. Ei enää viikon alun tarmoa, mutta ei vielä viikonlopun hengähdystä.
Juuri silloin näkyvät ne asiat, jotka oikeasti kannattelevat – tai eivät.
Koiran koulutuksessa puhutaan paljon taidoista, harjoitteista ja tekniikoista. Silti yhä uudelleen törmään tilanteisiin, joissa ”oikein tehty” ei kanna arkeen. Treeni toimii pihalla, mutta ei lenkillä. Kotona, mutta ei vieraissa. Usein kyse ei ole siitä, etteikö koiraa olisi koulutettu tai etteikö ohjaaja olisi tehnyt parhaansa.
Usein kyse on mielentilasta.
Mitä mielentila ei ole
Mielentila ei ole rauhallisuutta, tottelevaisuutta tai luonnetta. Eikä se ole epämääräistä fiilistelyä, johon vedotaan kun ongelmaa ei osata sanoittaa tarkemmin.
Kun puhun mielentilasta, tarkoitan koiran sisäistä tilaa: kuinka kuormittunut tai palautunut se on, kuinka turvalliseksi se kokee tilanteen, ja onko sillä ylipäätään edellytyksiä oppia ja tehdä valintoja.
Kaksi koiraa voi näyttää ulospäin hyvin samankaltaisilta, mutta olla sisäisesti täysin eri tilassa. Toinen pystyy havainnoimaan ympäristöä ja vastaanottamaan ohjausta, toinen toimii automaatiolla, selviytymisvaihteella. Ulospäin tämä voi näyttäytyä esimerkiksi “tottelemattomuutena”, “ylivilkkautena” tai “keskittymättömyytenä” – sanoina, joilla usein yritämme kuvata sitä, mitä emme näe koiran sisällä tapahtuvan.
Todellisuudessa kyse voi olla siitä, että koira ei ole oppimistilassa.
Miten mielentila näkyy tavallisessa arjessa
Mielentila ei näy vain treenikentällä. Se näkyy arjen pienissä hetkissä:
– siinä, miten koira reagoi lenkillä ohituksiin
– tilanteessa, jossa mitään ihmiselle näkyvää ei tapahdu, mutta kuormitus kasvaa huomaamatta
– kuinka nopeasti koira palautuu säikähtämisestä
– pystyykö se keskittymään tehtävään, vaikka osaisi sen
– miten se suhtautuu muutoksiin tai uusiin tilanteisiin
Moni kertoo minulle, että kotona kaikki sujuu hyvin, mutta ulkona kaikki hajoaa. Tai että harjoitukset menevät treenitilanteessa hienosti, mutta arjessa mikään ei toimi.
Tämä ei ole sattumaa. Arki on kuormittavampi kuin yksittäinen harjoituskerta. Siellä on enemmän ärsykkeitä, vähemmän ennakoitavuutta ja usein vähemmän palautumista.
Jos mielentila ei kestä arkea, taidot eivät pääse esiin.
Miksi mielentila vaikuttaa oppimiseen
Oppiminen ei tapahdu tyhjiössä. Se vaatii tietynlaisen sisäisen tilan: kykyä havainnoida, kohdata arjen pieniä tunnesäätelyhaasteita ja palautua niistä turvallisesti.
Kun koira on jatkuvasti kuormittunut, sen maailma kapenee. Se ei opi uusia asioita samalla tavalla, eikä vanha osaaminen ole luotettavasti käytettävissä. Tämä ei ole tahdon asia, vaan hermoston toimintaa.
Siksi pelkkä toistojen lisääminen ei aina auta. Siksi ”kyllä se tästä tottuu” ei aina pidä paikkaansa. Ja siksi joskus kaikkein tärkein kysymys ei ole mitä harjoitellaan, vaan minkälaisessa tilassa.
Mielentilan huomioiminen ei tarkoita, että ongelmia vältellään tai että vaatimuksista luovutaan. Se tarkoittaa, että rakennetaan pohjaa, jolle oppiminen ylipäätään on mahdollista.
Miksi kirjoitan tästä
Haluan tässä blogissa pysähtyä niiden asioiden äärelle, jotka jäävät helposti kiireessä sivuun. Niiden, jotka eivät näy pikaratkaisuina tai yksittäisinä harjoitteina, mutta joilla on silti ratkaiseva merkitys.
Mielentila ei ole erillinen teema. Se liittyy kaikkeen: hihnatyöhön, käsittelyyn, kohtaamisiin, harrastamiseen ja arjen sujuvuuteen.
Kun mielentila muuttuu, tekeminen alkaa kantaa.
Tämä blogi syntyy keskeltä viikkoa – siitä kohdasta, missä arki oikeasti tapahtuu. Ei täydellisenä, vaan todellisena. Yksi keskiviikko kerrallaan.